Tunteellista lauantaita
Riivinrauta tajusi, että raskaus alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan hänen tavalliseen elämäänsä toisella raskauskuukaudella. Hän huomasi, että väsymys hiipi varkain iltapäiväisin kimppuun ja oli vaikeuksia pysyä hereillä. Myöskään fyysiset suoritteet eivät onnistuneet samoin kuin aiemmin. Portaat saivat puuskuttamaan ja uiminen sekä Taiji tuntuivat raskailta. Kaupasta ruokatavaroiden kantaminen tuntui aivan kamalan painavalta. Riivinrauta myös huomasi olevansa kylmissään koko ajan. Tuntui, ettei mitkään vaatteet tai sauna auttaneet siihen. Nämä ja lievä päivittäinen pahoinvointi eivät vielä Riivinrautaa hetkauttaneet mutta se, että tunteet nousivat vahvoina pintaan, oli järkyttävää. Hän ei pitänyt siitä, että hän nyt liikuttui niin herkästi ja itki helposti. Kyyneleet vain valuivat poskia pitkin, kun hän katsoi elokuvaa tai sarjoja. Riivinrauta toivoi tosissaan, että nämä raskaushormonit ottaisivat talttuakseen pian.