Lähes 40 ja tulossa äidiksi
Riivinrauta palasi seitsemän vuoden jälkeen blogiinsa ja luki kaiken, mitä oli siihen kirjoittanut. Tarinat olivat täynnä jo unohdettuja tunteita ja ajatuksia, joita Riivinrauta ei muistanut tunteneensa tai ajatelleensa. Paljon oli virrannut vettä Vantaan joessa seitsemässä vuodessa.
Riivinrauta oli eronnut Miehestä, tavannut muita miehiä, ihastunut, opiskellut uuden ammatin ammattikorkeassa, vaihtanut työpaikkaa kolmesti ja löytänyt uuden puolison, Merimiehen, jonka kanssa meni naimisiin viime vuonna.
Riivinrauta oli myös myynyt omistusasunnon, muuttanut vuokralle, muuttanut toiseen kuntaan vuokralle ja lopulta palannut takaisin ostaen Merimiehen kanssa yhteisen oman asunnon. Riivinraudalla oli myös uusi ajokortti, auto ja koira.
Zen mestarista oli kasvanut älykäs, sanavalmis kolmasluokkalainen ja pikku Aurinko oli jo Riivinraudan pituinen kuudesluokkalainen, joka taiteili teini-iän kynnyksellä yrmeänä I am Groot kopiona.
Nyt sitten vuoden avioliiton jälkeen, lähes nelikymppisenä, Riivinrauta oli jälleen raskaana. Tämäkin oli suunniteltu raskaus, kuten edellisetkin ja Riivinrauta halusi kirjoittaa miltä se tuntuu, kun odottaa lasta ja saa vauvan hänen ikäisenään. Ehkä kyseessä oli Riivinraudan tarve ymmärtää ja keskustella itsensä kanssa tilanteesta, sillä valitettavasti Riivinraudalla ei ollut ystäviä, joiden kanssa jakaa raskausaika.
Kommentit
Lähetä kommentti