Kun pitää mennä kurjasti, niin menköön lujaa
Riivinrauta istui keittiöpöydän ääressä. Televisiosta tuli pikku kakkonen ja lapset katsoivat sitä. Oli hetki aikaa olla hiljaa ja rauhoittua, sitten lapset kylpyyn ja iltapalalle ja nukkumaan. Huomiseksi oli suunniteltu Linnanmäki-reissu ilman säävarausta eli todellakin huomenna tulisi vettä, totta kai.
Riivinrauta huokaisi syvään. Hänen suunnitelmansa olivat kariutuneet ja ei mikään ihme, olihan ne olleet aika mahtipontiset. Kahdeksesta pääsykokeesta hän oli päässyt yhteen. Koko stressi opiskelupaikan saannista oli viimein saanut Riivinraudan henkisesti romahtamaan.
Hän veti kännit keskellä viikkoa ja meni sitten seuraava päivänä krapulassa töihin ja lääkäriin hakemaan mielialalääkityksen. Kaikki tuntui hänestä niin loputtomalta.
Kuusi kuukautta asunnonhakua, ahdistusta niin töissä kuin kotona sekä pääsykokeiden lukustressi. Huoh. Riivinrauta puisti päätään. Mikä elämä!
Riivinrautaa vaivasi myös läheisyydenpula, miehen läheisyyden. Hän oli tavannut yhden miehen netin kautta mutta tämä oli kuin lasten isän kaksoisklooni 10 vuoden takaa, ei hyvä.
Yhtään vastuutonta ja elämää kokematonta miestä ei Riivinrauta enää elämäänsä halunnut. Eikä negatiivisen elämänasenteen omavaa, sillä silloin energia meni kaikkeen turhaan eikä siihen ihanaan, mitä elämä tarjosi.
Riivinrauta oli hyvin hämmentynyt. Ainoa todellinen asia hänen elämässä olivat lapset. Hän joi kahvia ja katsoi lapsiaan. Suloisia poikia, joista hän oli niin ylpeä. Hän hymyili, ja hymy sulatti huolenjuonteita hänen kasvoistaan hänen tietämättään.
Kommentit
Lähetä kommentti