Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2011.

pikku aurinko sinkoilee omalla radallaan

Johan oli päivä prismassa, eikä eilinenkään mennyt ihan putkeen kirpputorilla. Pikku aurinko on nyt vasta keksinyt karkailun 3,9 vuotiaana ja se on kivaa varsinkin suurissa kaupoissa ja vieraissa ulkotiloissa. Yllättävää kyllä liikkuminen on pääsääntöisesti parantunut, enää ei laahusteta viisi metriä perässä tai juututa jokaisen pikku kiven ja kannon luokse. Nyt sitten on astunut käyttöön uusi rangaistus, 'kotiinlähtö kivasta paikasta, jos karataan tai käyttäydytään huonosti'. Tämä uhkakuva toimii hyvin kotiinlähtöön saakka, jolloin sikailu voikin sitten alkaa, vaikka muuten on käyttäydytty hyvin. Oletkin miettinyt, että taidat kokeilla lahjontaa kotimatkan turvaksi, esimerkiksi keksi\mehun\rusinoiden yms. Antamista kotona. Et halua aina stressata ja olla vihainen ulkona liikkuessasi, etkä myöskään halua, että pikku aurinko tuntee itsensä huonoksi, kun häntä koko ajan niin paljon ojennetaan. Pikku aurinko yksinkertaisesti on `tehdään ensin ja ajatellaan sitten`- tyyppinen...

Kastekeskustelua ja imetysvaatteita Fancymomilta

Vaatteet tulivat postista tänään, kun tilaus oli maksettu toissapäivänä! ja tilasit suoraan valmistajalta Latviasta, koska vaatteissa oli Suomen nettikaupoissa noin 10 euroa lisähintaa. Hiukan olit yllättynyt erikoisesta maksutavasta. Valitsemiesi tuotteiden lisäksi sinun olisi pitänyt valita postimaksu eikä se tullut siihen automaattisesti. Onneksi tilanne korjaantui helposti valmistajan kanssa sähköposteitse ja uudella laskulla (paypal). Ostit siis sieltä kolme pitkähihaista paitaa, yhden topin ja kaksi mekkoa, joista toista käytät zen mestarin kastajaisissa. Laadukkaita ja tehty joustokankaasta, olisi vaan pitänyt ottaa numeroa suuremmat. Mahtuvat siis päälle mutta ovat ihonmyötäisiä eli pömppö näkyy, mutta ei se haittaa. Kävitte myös kastekirkolla papin juttusilla. Ei niin yllättäen pikku auringolla oli mahdoton draivi päällä, eikä mitenkään häntä saanut pysymään paikoillaan. Sinä yritit pitää vauvaa sylissä ja puhua samalla saliemännän ja papin kanssa, kun miehesi taas koett...

imetyksestä käytännön neuvoihin

Ajattelit kirjoittaa imetyksestä, sillä vaikka oletkin jo kahden lapsen äiti, kokemusta imetyksestä sinulla on vain toisesta lapsestasi. Se tuntuu hullulta, että imetyksen suhteen lapsesi ovat olleet kuin yö ja päivä. Se mitä ensimmäisen lapsesi kanssa oli vaikeaa, on nyt toisen lapsesi kanssa helppoa. Ero tuntui ja näkyi jo synnytyslaitoksella heti lasten synnyttyä. Pikku aurinko ei ollut alun alkajenkaan kiinnostunut rinnan imemisestä, tykkäsi lähinnä nukkua ja ruokailuvälit saattoivat olla yli 3 tuntisia. Zen mestari taas kirjaimellisesti hyökkäsi heti rintaan kiinni sen nähdessään ja jäi siihen tunneiksi. Väliä ei ollut (eikä ole edelleenkään) syöttämisasennolla, imemistavalla tai kumpi rinta oli kyseessä. Syömistiheys on todella lyhyt päivisin, pisimmillään 2 tuntia mutta tyypillisesti noin 20 min. Yöllä tosin välit ovat pidempiä, parhaimmillaan 4 tuntia ja syömisaika noin 30-60 min. Saat siis (onneksi) öisin nukuttua vaikka päivät menevät lähinnä vauvaa syöttäessä istuen sohval...

on tullut ilta

Vietät laatuaikaa läppärin kanssa sohvalla. Sylissäsi on myös imetystyyny ja kaksi kuukautinen zen mestari, joka taiteilee unen ja imemisen välillä. Mietit kuinka erilaisia vauvat voivat ollakaan. Esikoisesi pikku aurinko kärsi koliikista, parka. Joka ilta kolme tuntia suoraa itkua isän tai äidin korvaan, yleensä siihen korvatulpalla vaimennettuun. Vasta nyt, toisen lapsesi synnyttyä, olet voinut myöntää koliikin, kun jostain syystä koit sen olemassaolon myöntämisen ennen niin ahdistava. Ja jotta lisää stressiä esikoisäidille olisi annettu isolla kauhalla, oli rinta pienokaiselle kauhistus, joten itkua väänsivät sekä äiti että poika, kun rintaruokintaa yritettiin. Siinä sinä sitten pumppasit rintamaitoa päivät ja yöt läpeensä, kunnes ehtyi sekin virta. Toisaalta pikku aurinko on aina toiminut kuin kello, rytmi syömisineen ja nukkumiseen oli helppo pitää ja ennakoida. Pikku aurinko nukkui myös alusta asti omassa sängyssä, tutti suussa. Ja nyt tämä pikkuruinen zen mestari, joka isov...

uutta ilmettä olohuoneeseen

Eilen järjestelitte huonekaluja uuteen järjestykseen olohuoneessa. Olitte ostaneet Ikeasta valkoiset kahden istuttavan sohvan Ektorpin ja kaksi Jennylund nojatuolia. Olohuoneenne on täynnä Ikea-kalusteita, mutta teillä ei ole varaa kalliimpiin kauppoihin. Pikku Aurinko oli niin täpinöissään koko illan, että juoskenteli pitkin olohuonetta malttamatta pysähtyä kuin syömään. Toisaalta, kun jouduitte vaihtamaan myös kirjahyllyn paikkaa, hän kantoi lattialle siirretyt kirjat uuteen paikkaan omin voimin eli hänestä oli hyötyä teille. Zen mestari tapansa mukaisesti tapitti silmät suurina teitä, kun touhusitte. Hän pysyi tyytyväisenä, kun sai välillä rintamaitoa ja nukkua sylissä. sinä taas olit ihmeissäsi, oliko joku kuullut toiveesi ja antanut rauhaa perheeseesi. Tai ehkä kyse oli siitä, että olit itse rauhoittunut ja siedit paremmin stressiä, kuka tietää.

päivä raittiissa ulkoilmassa

perhe.Olit tänään ulkona miehesi ja lastesi kanssa.Vanhempi poikasi pikku aurinko liukui pulkkamäessä ja kiipeili suurten lumikinosten päällä. Vauvasi zen mestari nukkui tyynesti vaunuissaan päiväuniaan. oli harvinaista, että päiväsi oli niin seesteinen. Aamu oli mennyt mukavasti piirettyjä katsellen, ulkona sinä ja miehesi olitte heitelleet lumipalloja talon seinään ja viihtyneet toistenne seurassa. Illalla kukaan ei riidellyt, huutanut tai valittanut ja pikku aurinko meni kiltisti nukkumaan. Kuulostaako liian täydelliseltä? Meinasit siis jättää kertomatta, että zen mestari oli viime yöstä lähtien saanut rintaraivareita ja pikku aurinko oli läpsäissyt sinua kasvoihin, kun olit pyytänyt häntä olemaan hiljaa, koska pikkuveli nukkui. Se oli kuitenkin pientä verrattuna päivän muuhun sisältöön. Voisit jopa toivoa, että olisi useamminkin näitä tälläisiä päiviä. Mietit toisaalta, että päiväsi oli ehkä siksi näin hyvä, koska tiesit aloittavasi tämän blogin tänään. Ehkä se oli karmaa tai...